3/14/2021

#Menneet ystävät ja rakkaat##

                                                        DORA

Dora oli pieni löytökoira, Ja sen elämä oli kuin unta, lyhyt ja häipyvä. Dora tuli minulle , kun sen elämä kaninkopissa alkoi olla liikaa omistajalle. Lapsien vuoksi pikkuinen oli pakko pitää kanien seurana suuren osan aikaa. Muuten olisi pieni koiruus jäänyt lasten jalkoihin ja menehtynyt.

Pentutehtaan kasvatti, joka jaksoi elää vain 3 vuotta, kun aivoihin pesiytynyt kaiketi perinteellinen sairaus vei sen sateenkaaren reunalle. Vaikka kuinka Eläinsairaalassa sen puolestaa taisteltiinkin. 


                                                    ZAIKA JA YONI

Tämä Koirapari on myöskin hyljättyjen puolelta. Zaika, musta, on Pietarin tarhalta, ja oli ainoa pieni koira, joka löytyi aikanaan Suomen lähitienooltakaan. Suomessa ei ollut yhtään sopivan pientä hylättyä 85 vuotiaan äitini seuraksi. Äiti pelkäsi aina, että Zaika on ensimmäinen joka lähtee, mutta niin ei käynyt, vaan Äitini ennätti enkeliksi ennen Zaikan elämän päättymistä. yhteiseloa riitti meillä 7 vuotta, ja koiruus oli jo 13 vuotias,, kun sairaus sen vei.

Yoni on taas tullut Malagan seudun koiratarhalta, aikanaan hyvin sairaana pelastettuna. Pieni oli vain 3 kg saapuessaan, vaikka normipaino olisi ollut 5-6 kg kieppeissä. Hiljainen ja tottelevainen Yoni hyväksyi kaikki koirat ja kissat, kuten lapsetkin. Suomeen muutettuamme, sen turkki tuuhistui 2x paksummaksi kuin etelässä eläessämme. Koska Yoni oli kokenut paljon ikäviä asioita se myös sairasteli enemmän, kuin yleensä koirat. Erilaisia kremppoja, ja vaivoja löytyi joka vuosi, mutta ei mitään vakavaa, kunnes kasvain alkoi levitä, nopeasti, ja Yoni lähti myös sateenkaarelle, oltuaan ilonani 7 vuotta, ja iältään 12 vuotias. Näin jälkeen päin huomaa, kuinka paljon on varattava näiden koirien hoitoon varoja, jos sattuu, että kaikki ei mene kuin kuvittelisi, hyvin, koko elon ajan.  


                                                         Yoni ja Dora


                                                       Yoni ja Dora


                                              Me kaikki , minä koirat ja Äitini

                                      Näin sitä aikanaan lenkkeiltiin, kun kaikki olimme vielä yhdessä.
 

3/07/2021

## Kun aikaa on...#


Nyt kun on mennyt aikaa , ja löytyi taas tämä blogi....

Omenapuun varjossa.


 Kun aikaa on ja talvikin näyttää vähitellen kääntyvän kevääseen päin, voisi vaikka kertoilla kuulumisia.


DAALIAT

Daaliat alkavat kurkistella jo säilytyksessä purkeistaan, joissa ne ovat uinuneet peiteltynä turpeeseen. 

Hieman on aikaisessa kasvun alku, ja mietinkin, joko veisi nämä alut vielä viileämpään, nyt + 15 asteessa. Samoin ovat heränneet syyssyrikät, jotka kaivoin talvenviettoon muurauspaljuun. Ulkona talvehtiessa ne eivät jaksaneet kukkia kovinkaan hyvin, joten talvetus viileässä on vielä täällä 2 vyöhykkeelläkin näköjään parasta

                                                              SYRIKKÄ

Tämä syrikkä, jos mikä on loistava perhoskasvi, ja kukat ovat komean kokoisia. Mutta tällä leveysasteella näköjään vain talvisäilytyksen jälkeen on kukinta voimissaan. Nämä ovat jo vuosia vanhoja ja kokeilu talvenkestävyydestä oli 2 talven ajan. Kestivät ne, mutta eivät edes suojattuina jaksaneet kunnolla kesän aikana kasvaa.

                                                
                                                              KIELOT
 Kieloja tuli myöskin hankittua , mikä moka! Vaikka hankkimani olivat jalokieloja, niin niiden leviäminen on ollut lähes hallitsematonta. Ne tekevät mattomaisen kerroksen , noin 5cm paksuisen, ja tukahduttavat heikoimmat kasvit täysin. Olen kaivanut näitä kielonjuuri mattoja lähes vuosittain ylös maasta. Pienikin kappale juurta alkaa kasvaa. Jalokielo on suurempi ja tanakampi tuota luonnonsisartaan, ja jopa leviää tehokkaammin. 

Kun kevät taas tulee, niin metsäpuutarhan suunnittelun uudet tuulet tulevat kehiin. Kuunliljoja, hostia , on jo monia lajeja, ja nyt ne tulevat valtaamaan oman yhtenäisen alueensa, mustikkapensaiden lähistölä. Saa nähdä, miten onnistuu.





1/24/2019

Pyykkietikkaa

#pyykkietikka on tällä hetkellä kaikkien pyykkääjien ajatuksissa. 
Ohjeita on monia ja myyjiä myöskin. 
Väkiviinaetikka on 10% joten siitä valmistettujen tuotteiden myynti on laimentamattomana lainalaista touhua. Jos etikkaa on tuotteessa enemmän kuin 1% on myytävästä tuotteesta tehtävä ilmoitus Tukesiin, ns. kemikaali-ilmoitus.
Omiin tarpeisiin sitä kuitenkin voi ihan rauhassa tehdä.

Ensimmäinen #pyykkietikka ohje on siis sellaisenaan myyntikelpoinen.
9dl vettä (keitettyä)
1dl väkiviinaetikkaa
20-40 tippaa tuoksuöljyä/eteeristä öljyä

Sekoitetaan yhteen, ja ravistetaan aina ennen käyttöä. Käytetään vähintää puoli dl-1dl pesua kohden.

Pyykkietikka 2
4dl väkiviinaetikkaa
1dl vettä
10-30 tipaa tuoksuöljyä/eteeristä öljyä
Käytetään 30-50ml koneelliseen pyykkiä, koneen koosta riippuen.
Ravistetaan ennen käyttöä.

Pyykkietikka 3
 Käytä pelkkää väkiviinaetikkaa, 
40-50 tippaa eteeristä-/tuoksuöljyä
käytä 15-30 ml koneen koosta riippuen.

Pyykkietikka on loppuhuuhteluaine, Toki etikkaa voi lisätä myöskin pesutapahtumaan, mikäli haluaa.
Polysorbaatti 20 voi käyttää pyykkietikassa emulgointiaineen, ja sitä voi tilata esim. Limepopista. Itse en ole koskaan käyttänyt.

(Polysorbaatti 20:llä saadaan muuten nesteeseen liukenemattomat tuoksu- tai eteeriset öljyt liukenemaan nesteeseen, eli aineet pysyvät sekoittuneina.
7 dl väkiviinaetikkaa
3 dl keitettyä vettä, jäähdytettynä
2,5 tl (12,5 ml) Polysorbaatti 20:tä
max. 2,5 tl (12,5 ml) eteerisiä öljyjä , tai vähemmän tuoksumieltymyksen mukaan)


11/06/2017

 # Löytökoirat Esapnjasta#

Viereisessä kuvassa talvikostuumissa, ja menopäällä Dora, löytökoira, joka on ollut  elämässäni vasta muutaman vuoden.

Pieni tehopakkaus, jolla painoa vai 2 kg kieppeillä. Mutta suuren suuri ego, kuin olisi paraskin vahtikoira.

Rakkautta sillä riittää niin minulle, kuin muillekin yllin kyllin. Sisäsiitiksi oppi meni päähän kuukaudessa.





Alla Yoni, joka on ollut kodin prinssi jo 5 vuoden ajan. Joni pelastettiin ihanien ihmisten toimesta ns. tappotarhalta. Eli paikasta, jossa säilytetään hylättyjä koiria 2-4 viikkoa. Hyvin sairaana, ja viime hetkellä.
Yoni tuli minulle ihan yllätyksenä, kun adoptoija olikin perunut viime tingassa ottamisen.

Onneksi, sillä rakastavampaa olentoa on vaikeaa kuvitella. Tottelevaisuus on huippuluokkaa, eikä sopeutuminen tuota mitään vaikeuksia, olipa paikka mikä tahansa.

Niin kuin yleensä koirien sekä myös muiden lemmikkien kanssa, on  aina varauduttava lisämenoihin. Eli muistettava, että koiruudet tarvitsevat rokotukset, ruuat, ja hoidot eläinlääkärissä.  Kustannuksia kertyy aina lemmikkien ollessa kyseessä, eivätkä ne lääkärimaksut ole nykyään halpoja. Hyvällä onnella selviää pelkistä rokotuksista.  Meillä on onneksi vielä vuosia yhteistä aikaa, Yoni on 7 ja Dora tulee 4 vuotiaaksi.

11/02/2017

#Kokeilu XZ shamppoolla #
  1. **Omille, normaalia hieman kuivemmille hiuksille liian hoitava. Pesipä kerran tai kaksi vaahdottaen, likaantuvat ja lässähtävät, hiukset jo kolmantena päivänä pesusta. Yleensä en tarvitse hiustenpesua, kuin 1 kerran viikossa. Eli shamppoossa on todella paljon lisänä hoitavia aineita, pitkäaikaisen pesemisen epäilisin lässäyttävä hiuksia, ellei välillä käytä syväpuhdistavaa pesua. 
Tätä pesuainetta voisin suositella todella rutikuiville hiuksille sillä erotuksella, että pesun jälkeen laittaa selvittävän hoitoaineen latvaosaan. Jostain syystä shamppoo nimittäin pesee latvan sen verran tehokkaasti, että selvittely ei onnistu ilman pientä kiskomista. Vain lyhyissä hiuksissa pesuaineen hoitovaikutus riittää tyvestä latvaan.

1/13/2015

*Hiuslisäkkeitä kohtuu hintaan !*

Hiuslisäkkeet, teippien kanssa, helppoja laittaa, ja myöskin helpot siirtää, kun ovat "uloskasvaneet".
http://www.heidisheaven.com/ On yksi lisäkkeiden ostopaikka, josta saat hyvät neuvot myös kotikokeiluun. Eli laitto-ohjeet tulevat tarvittaessa mukana.


Mahdollisuuksia hurjiinkin värivaihtoehtoihin löytyy kun haluaa, kunhan kysyy, niin kaikkea on saatavilla.
Tuuhennukseen riittää yksikin pakkaus, mutta pidennyksiin suosittelisin vähintään 2 pakkauksen hankintaa. Yksi pakkaus sisältää 20 kpl teippejä, tuuhea hiuksien pidennykseen  on varminta hankkia 3 pakkausta. Sillä vahvat hiukset vaativat myöskin " jatko-osalta" näyttävyyttä.



Koska teippihius on helppo laittaa, ja sen voi siirtää 2-4 kertaa uudelleen, se tulee edullisemmaksi kuin sinetit. Hiusten kesto ja kunto on kuitenkin kiinni ihan sinusta itsestäsi!!!
Mikäli seuraat hoito-ohjeita, niin hiuksesi ovat kauniit kuukausia, jos taas laiminlyöt kaiken , niin lisät pörröytyvät ja takkuuntuvat.  Jo yhden kerran laiminlyönti kostautuu huomattavasti lyhemmällä käyttöajalla.

1/09/2015

Suunnitelmia puutarhaan.





Puutarha joka toimii, puutarha, jossa on erikoisuuksia,  tai pieni etupiha joka vastaa juuri sinun unelmiasi ????
Pakko on myöntää, ettei sitä oikein aina edes tiedä, mitä haluaa, ja siihen auttaa kummasti puutarhan suunnittelija. Toki maksaa, riippuu tietenkin kuinka suurta ihanuutta suunnitellaan, se maksunkin määrä. Eipä se Suomalaisen etupiha nykyään kuitenkaan ole ylisuuri, suurimmalla osalla.

Laitan tähän yhden suunnittelijan, jolla ainakin tuntuu olevan ideoita moneen makuun. Joten kannattaa kurkata sivustoa Pilvenpihat.

http://www.pilvenpihat.fi/

Kun noita vyöhykkeitäkin on moneksi, ja päälle se oman paikan makroilmasto, niin monesti voisi kokeilla ihan ylläri kasvejakin. Toisaalta esimerkiksi viinirypäleiden kasvatusta voi nykyään harrastaa ulkona jo aika pohjoisessa.  Voisi vaikka laittaa sisääntuloon "katoksen" kestävästä lajikkeesta.

 
Ainahan kaikkea voi ja täytyykin kokeilla, eihän sitä tiedä, mikä saattaa suotuisalla paikalla menestyä kaikkien hämmästykseksi.