11/27/2010

--> Kun sanat loppuvat,



Parisuhteen kuluminen ja hoitamattomuusko on syynä siihen, että sanat kaikkoavat kahdenkesken?? Ei ole mitään, mistä puhuisi kumppanille, hiljaisuus laskeutuu välille, kuin pehmeä seinä. Katseetkaan eivät kerro enää mitään, ne ovat vain pelkkiä katseita. Entisen viestityksen sammuneitä lyhtyjä.
Kosketus tulee kuin vahingossa, lähes säikäyttäen, eikä siinä ole väreilyä jäljellä ensimmäisenkään iskun verran. Iltaisin kietudumme omiin peitteisiimme, kuin koteloihin, joihin ei mahtuisi edes helyyden ajatus. Vetovoima on muuttunut pakovoimaksi. Seksuaalisiis suorittamiseksi, ja hyvänyöntoivotus automaattiseksi tapahtumaksi.

Ystävyys on tullut sijaan, tai olisiko välinpitämättömyys? Kunpaakaan ei voi pitää toimivan suhteen päälimmäisenä tarkoituksena. Elämä pehmeässä mitättomyydessä tunteiden suhteen, ei ole elävää elämää.
Mihin perustuukaan toteamus siitä, että kaikki parisuhteet tulevat ennenpitkään ystävyys-suhteiksi?? Elämäksi sisar-velisuhteesa??? Ei kertakaikkiaan, se ei ole parisuhde, kyllä jokin pieni kipinä pitää olla olemassa. Ymmärrystä on vielä yhdynnänkin puuttumiselle, sairaudelle ei voi mitään, mutta sen elävän ilon ja yhteenkuulumisen puutteen voi kokea suurena katastrofina ihmisen elämässä.

Haaksirikkoinen, olisi oikea sana kuvaamaan tunnetta, joka on ajautunut mitättömyyteen. Erilaisten mielikuvien, loukkaantumisien, ja puhumattomuuden muurin taakse. Elämä on pelkistetty pintaan, eikä mitään halua ole jäänyt jäljelle sen etsimiseen, asioiden kohtaamiseen, tai kivunloiseen selvittämiseen.
Monien selvityskertojen mitäänsanomattomien tulosten vuoksi, edes ajatus turhanaikaisesta keskustelusta on kuin poispyyhitty mielestä. Miksi nähdä vaivaa turhan vuoksi, koska kaikki palaa takaisin hiljaisuuteen.

Ymmärrys ei ole poispyyhitty asia, vaikka vapaus mennä on astunut sen sijaan. Siis ymmärrämme, että toinen voi elää omaa elämäänsä??? Yhteisessä elämässä??
Kenen etu on kahden erillisen elämän eläminen parisuhteessa, miksi siis parisuhde ??

Oma elämä on jokaisen oikeus, mutta kahden täysin erilaisen elämän kohtaaminen aamuyön tunteina, samassa osoitteessa, ei liene sen tarkoitus. Piiloutuminen nettiin, ja sen maailmaan, on pakokeino, jonka jokainen lähes poikkeuksetta osaa. Se on myöskin hyväksytty, uuspakokeinona, joka antaa itselle virtuaalielämän käden ulottuville. Poissaolon arjen pakkotilanteesta ja puhumattomuudesta.
Muutama asia onnistumisesta linkissä: http://www.avioliitto.fi/lukunurkka/kestava_parisuhde/

11/14/2010

- Tähti-ihmiset/ Enkeli-ihmiset


Asger Lorentsen
Tähti-ihmiset ja enkeli-ihmiset
Kääntänyt Tiina Karjalainen

Yllättävää nähdä, että koko kirja on luettavissa netin kautta, ja ihan ilmaiseksi!!!!

Kirjan kertomaa on myöskin käsitelty James Redfieldin kirjassa: Kymmenes oivallus.
Kuitenkin näkökulma ja nimitykset "voimasta ja valosta" ovat erilaiset. Periaatteessa on samoja kiintopisteitä, maailman muuttuminen enemmän, ja enemmän henkiseksi. Ihmisten ymmärryksen lisääntyminen, sekä suhtautuminen itse maahan.

Onkin valaisevaa lukea molemmat, sillä yhtäläisyyksiä on paljon.

11/12/2010

-- Perhejouluja, vai ei.


Niin, perheetömien ja muuten vaan yksineläjien, aikuisperheiden, sekä ikäihmisten joulurauhaan on aina kuulunut lähimmäisten vierailu joulunaikaan. Jos ei taas lähimmäisiä ole, ei voi muuta kuin kertoilla, kuinka mielellään viettää jouluansa ihan yksin.

Muistellen niitä monia menneitä jouluja??? Siis onko asia tosiaan niin??
Pakkopullaahan ei joulunvietto yhdessä saa missään tapauksessa olla, kuitenkin suurin osa kaipaa edes jonkinlaista tunnelmaa, vaikka ei sitä hevin myönnäkkään.
Suomalaisten kasvaminen siihen "kyllä minä tulen yksinkin toimeen", menttaliteettiin, tuo tosiasiassa monia masentuneita ja yksinäisiä olentoja maahamme. Ei osata enää kertoa tunteista, pitämisestä, kaipauksesta, ystäväntarpeesta,ta yleensäkään omista tuntemuksista.

Olipa sitten alakuloa, tai työttömyyttä, perhevaikeuksia,tai pahoinpitelyä,iloa tai surua, suomalaisten suut ovat sinetöidyt. Tämän voin ihan omasta kokemuksestani todistaa.
Kun itse kerroin aikanaan avoimesti perheväkivallasta työssäni, olin järkyttyneen hämmästynyt, kuinka moni asiakkaani oli kotona saanut kokea väkivaltaa puolison tai lasten taholta.
Yksinäisyys kulminoituu sanattomuuteen, eristäytyneisyyteen, ja saa aikaiseksi outoja muotoja ilmetessään. Kuten kehumiset niistä onnellisista, yksin vietetyistä jouluista. Tai siitä, kuinka ystävät ovat rasittavia, joten en kaipaa heitä, asenteesta.

Minne on kadonnut meidän rakastava, onnellinen minämme? Kuka sen on kahlinnut kylmäkiskoisuuden alle. Suomalaisten KYLMÄKISKOISUUS on varmasti opittua, sillä lapset ovat luonnostaan elämään myönteisesti suhtautuvia, onnellisia eläjiä.

Voisimmeko tänä jouluna ajatella sillä lapsenmielellämme, tuoda iloa läheisellemme, yllättämällä hänet, vaikkapa koristellulla kuusenoksalla. Ei sen antamisen pidä olla pääasia, vaan sen tunteen, jonka voit lahjoittaa toiselle pienelläkin lahjalla.

Kuusenoksahan ei paljon maksa, tai käypä siihen tarkoitukseen risukin, muutama käpy rautalangalla kiinni, pari joulunpunaista rusettia. Sitten vaan ripustuslanka, ja esimerkiksi ovikoriste on valmis, tuomaan sitä joulun tunnelmaa mieliin, sekä talon oveenkin.