8/30/2010

Kauneutta Niveasta



NIVEA GREME !!

Tuo mummin ihmeaine, siis kuivaihoisen suurin ystävä. Sivele kasvoille reilusti ennen saunaan menoa. Tietenkin puhtaalle iholle.

Löylyttele ihan rauhassa ja anna imeytyä, kunnes on poislähdön aika. Huuhtele lämpimällä vedellä.
Avot !!! Ihosi on kuin persikka.
Tämä ei kuitenkaa sovi rasvaisen, kiiltelevän ihon hoidoksi, myöskin kyynerpaäille ja polviin voi pistää samalla ohjeella lisäpehmennystä.

Kantapäät kannattaa lykätä alkuajaksi ensin puristettuihin sitruunanpuolikkaisiin pehmenemään, raspaus, ja sen jälkeen kuivaus, lisää Nivea vasta sitten. Kauniit ja pehmeät, sekä samalla vaaleammat kantapääsi ovat esittelykunnossa sandaaleihin.

8/29/2010

Strutsiöljy


IHMEJUTTU !
Nopeimmin imeytyvä öljy, mitä ikinä olen kokeillut. Sopii vaippaihottumasta vanhenemisen ensi oireisiin. Ainakin kädenselkä pehmeni silmin nähtävästi sen vaikutuksesta.
Tätä "ihmeainetta" löytyy Syrjysen strutsitilalta, Pälkäneeltä. Ohiajaessa voi käväistä vaikka kokeilemassa. Tila on kuulemma auki koko talven kuukauden viimeisenä sunnuntaina.

Niin, löytyyhän sieltä sitten puutarhaihmiselle lintujen lantaa, pussitettuna, eikä kuulemma haise, kuten monet muut luonnonlannoitteet.
Ihania itse leivottuja tuotteita, hyvää kahvia, strutsin ja ylämaan lehmien lihaakin myynnissä. Lisänä ne kookkaat strutsinmunat. Sopinevat ainoastaan suurperheille, kokonsa puolesta.
Nyt voikin unelmoida niistä ihanista pehmeistä käsistä, kun koko kesä on mennyt maata kuopiessa. Öljyä illalla ja aamulla. Leviääkin hienosti, eikä rasvoita iltalukemista. Pikkupullo maksoi 14e, joten halvalla tulee silkkinen iho työn rassaamille käsille.
Sivumennen sipaisen myöskin kasvoille, ihmettä odotellen.....josko aamulla on jälleen kuin silloin ennen. Parivuotiaana pilttinä!!!