Linssikeitto/ muhennos, terveelinen ja maukas!!

Linssimuhennokseen liittyy ainakin Suomessa osittain tietämättömyyttäkin. Monet vannovat hernekeiton nimiin, vaan linssejä ei ole edes kokeiltu.
Tämä ohjhe on kerrassaan maukas, edullinen ja taatusti ilman lisäaineita.

Lisäksi tässä on se etu, ettei siihen ole mikään pakko laittaa minkäänlaista lihaa, pelkät kasviksetkin riittävät. Espanjalainen lisää kyllä Chorizoa ja Morcillaa, (siis mustaamakkaraa), aivan viimeeksi, etteivät ne hajoa keitokseen.
Itse olen laittanut paketillisen erittäin pieneksi leikattua pekonia, siis kukin makunsa mukaan.

Linssikeitto

1 kg linssejä, joko nopeasti kypsyviä, tai tavallisia.
2-3 kpl sipulia
3-10 valkosipulin kynttä
½ kg porkkanoita
1 Paprika, punainen
1 paprika, vihreä
Lisänä lopuksi vaikkapa pekonia, tms.
suolaa, mustapippuria,ciliä,yms. maustaa voi oman mielen mukaan.

Leikkaa sipulit, paprikat ja valkosipulit pieniksi. Laita pannulle loraus oliiviöljyä, lisää silputut ainekset.
Paista, kunnes ne ovat kypsiä ja hieman ruskeita.
Laita kattilaan vettä, lisää huuhdotut linssit sekä paistetut kasvikset. Lisää myöskin pienityt porkkanat, myös mausteet.
Tarkista keittämisen aikana että vesi riittää.

Pikakypsyvät linssit vievät noin tunnin muhiessaan maukkaiksi. Tarkista suola.
Lisää noin 10 minuuttia ennen loppua, makkarat, tai pekoni, tai mitä sitten haluatkin käyttää.
Mikäli et halua joukkoon lihaa, voit vaikka lisätä soijarouhetta puolivälissä kypsymistä. Tumma rouhe näyttää paremmalle tässä ruuassa.

Tämän voi myöskin pakastaa, sen koostumus ei lainkaan kärsi, ja lämmitettynä ruoka on yhtä herkullista, kuin juuri valmistettuna.
Kannattaakin tehdä kyseinen annos, vaikkapa kahdelle, niin voi sitten vaikka viedä niitä pikkupurkkeja pakkasesta työmaalle ateriaksi.

Que aproveche! Hyvää ruokahalua!

Valoenkeli, enkelirunot

Niin hiljaa, keinuen laskeutuu
valoenkeli kehtoa kohden.
Pieni sulka siivistä irtaantuu,
siinä taivaallinen hohde.

Lapsi nukkuu, hiljaa hymyää,
Unta taivaallistako nähden.
Äiti kehtoa hieman keinuttaa,
oman rakkautensa tähden.

Pieni valoenkeli odottaa.
Hän lapsen unta käy valvomaan,
Ei pienoisen omaa maailmaa,
voi mikään paha nyt saavuttaa.

Palkkio rakastamisesta, oikeinko???

Mikä saa ihmisen kuvittelemaan, että rakastamasi ihmisen pitäisi palkita tunteesi tai ponnistelusi? Pitäisikö hänen osoittaa nöyryyttä,kiitollisuutta tai arvonantoa sinulle?
Rakkaushan on sinun tunteesi, sinun matkasi elämässä, et voi ostaa toisen rakkautta, tai laittaa häntä tilille sinun antamastasi rakkaudesta.
Tapat rakkauden vaatimalla toiselta kunnioitusta, tai nöyryytta, kiitollisuutta tai takaisinmaksua tunteesta, jonka sinä rakkaudesta annat hänelle.

Vaikka hän rakastaisi sinua, hän ei ole velvollinen "maksamaan" sinun tuntaastasi minkäänlaista hintaa. Kuten ei myöskään sinulla ole siihen velvollisuutta. Rakkaus annetaan lahjana, vapaasta tahdosta, eikä pyytteettömästi annetusta lahjasta odoteta koskaan vastalahjaa.

Kahlitse rakkaus vaatimuksin, ja se katoaa vähitelle katkeruuden, turhautuneisuuden, odotusten ja palkkitsemisien sokkeloiseen tunteeseen. Se ei ole enää sitä onnellista ja kaikenkattavaa tunnetta, vaan muuttuu arkiseksi, mitään sanomattomaksi ja sanattomaksi yhdessäoloksi. Niin sitten molemmat istutte pöydän eri puolilla, miettien, ehkäpä tylsistyneinä, mitä olette nähneetkään tuossa nyt niin tyhjänpäiväisessä ihmisessä.

Kun rakkaudelle annetaan mahdollisuus elää parisuhteessa ilman vaatimuksia, tai velvollisuuksia sen palkitsemisesta, voimme jatkaa sitä onnellista ilon tunnetta tuntien elämää kumppanimme rinnalla.
Itsehän me olemme valinneet sen toisen, jolle haluamme rakkautta lahjoittaa. Jos vastalahjaksi saamme erilaista rakkautta, kuin odotamme, se ei ole suinkaan antajan syy, vaan itse me teemme itsestämme narrin, kuvittelemalla jokaisen ihmisen rakkauden samankaltaiseksi omamme kanssa.

Nauti siitä rakkaudesta jonka toinen lahjoittaa, pyytämättä, sillä se on kestävää, ja todellista. Ei pakoitettua tunnetta, jonka saat vaatimalla toista rakastamaan sinua oman kuvittelemasi rakkaudentyylin mukaan...

Muisteluksia, muistoja

Muistojen kanssa on vähän niin ja näin. Muistaa sen mikä on omalta kannalta ollut kokemuspohjaista, toisen muistaessa saman asian aivan eri tavalla.
Kinaa sitten siitä, kumpi on oikeassa muistojen suhteen.

Rakastuminenkin on eri puolilta katsoen erilainen. Molemmat ovat kuitenkin sitä samaa rakastumista, eri ihmisen näkökulmasta. Unohtaminen on inhimillistä, sanotaan, ja siksipä sen ensihuuman pyörteissä luvatut asiat katoavat kuin tuhka tuuleen, jos niitä ei pistä mustaa valkoisella periaatteella paperiin.

Raivostuttavien kinojen saapuessa, voisi sitten näyttää mitä kumpikin on toisilleen huumaantuneena "höpissyt".

Ainoa asia mikä ei koskaan unohtune, on lyönti, se ensimmäinen. Sen pitäisi olla myöskin viimeinen, mutta suurten lupausten ja alkavan rakkauden turvin kuvitellaan kaiken olevan kerrasta ohi. VAAN; eipä ole. Kun kerran on saanut korvilleen rakkaansa kämmenestä, sitä asiaa ei mikään muuta. Niitä huitaisuja tulee ihan varmasti lisää, myöhemmin. Siinä tilanteessa pitäisi laittaa kantapäät yhteen, ja poistua kiireesti takavasempaan.

Kun papin aamen on sanottu, ja arjen kylmyys hiipii pikkuhiljaa rakkauden huoneisiin, palaavat lyönnitkin.
Häpeä on tietenkin lyöjän, mutta moniko meistä tunnustaa tulleensa lyödyksi?? Jotenkin lyötynä olo tuo tunteen huonommuudesta, ja sitä vahvistaa vielä lyöjän antama palaute. Syyllisyyttään hän syyttää lyötyä osapuolta, muka yllytyksestä, eihän hän muuten olisi... ja niin edespäin. Kokemuksen syvällä ja kipeällä rintaäänellä voin sanoa, että älä jää, missään tapauksessa lyötäväksi. Ota itsestäsi irti koko tahtosi ja lähde. Vaikka uhkauksena olisi: Kyllä minä sinut löydän!

Pelko ajaa monet lyödyt kestämään paikallaan, ja kuitenkin lopulta pako on ainoa oikea keino. Poliisin pakeille, sossuun, kelaan, sairaalaan, kaikki mahdolliset kontaktit asian esiintuomiseksi pitää käyttää. Lyöjä ei yleensä missään nimessä halua tulla esiin omana itsenään, raakana kotityrannina, kiiltokuvan pinta on hänelle usein tärkeämpi kuin uskoisikaan.

Kuinka monet kertomuksen sainkaan itse kuulla, sen jälkeen, kun avoimesti kerroin asiasta. Onkin uskomatonta, miten paljon kätkeytyy väkivaltaa kodin seinien sisään, sinne, missä pitäisi olla turvallisinta. Lyönnit ovat arkipäivää monessa kodissa, riippumatta elintasosta. Ne myöskin koskevat aina yhtä kipeästi, jättäen suuren, rikotun jäljen sisällemme.

Sitä jälkeä ihminen muuten parantelee vuiosikymmenet.....

Aamulla

Aamu aikaan mieli kulkee melkein mihin vain. Herätessä on mahdollista näköjään vaellella erilaisten asoiden parissa, puoliuneliaasti, ja nopeasti. Aivot toimivatkin ehkä jollakin alfatasolla toisin, kuin keskellä päivää.
Asiat tuntuvat kulkevan juoheasti, ilman erityistä järjestelyä. Niitä ei sekoita mikään ulkopuolinen, ja ne tulevat mieleen omalla vuorollaan. Eivät sekaisin, kuten keskellä päivää, kiireen aikana.

Pitäisi näköjään järjestellä päivän ajatukset aamulla, ennen ylösnousua. Illalla on aina muuta ajateltavaa, ja myöskin päivän väsymys haittaa keskittymistä. Kaiken lisäksi uni hyökkää kimppuun, juuri kun on asennoitunut miettimään kaikkea. Kesken tärkeimmän ajatuksen onkin sikiunessa. Seuraava muistikuva onkin sitten aamun valkeneminen.

Missään ei kylläkään sanota ajattelun olevan aamulla hedelmällistä. Pitäisi muka illalla ottaa asiat mieleen, niin sitten aivot käsittelisivät ne yön aikana!!!
Minun aivoni yksinkertaisesti kieltäytyvät noista iltamatineoista täysin. Niiden kapasiteetti on käytetty päivän aikana lähes loppuun mietinnän puolelta katsoen.
JA; miksikäs niitä sitten pitäisikään rasittaa, kun jo koko päivän ovat saaneet toimia täysillä??
Lepoa kaipaa ihminen, ja siinä samalla myöskin pääkoppa, siitä olen ihan varma.

Kevättä rinnassa/ vaiko onnentunetta muuten vain

Auringon valon ilmestyminen antoi jotenkin tunteen kevään lähestymisestä. Vai olisiko jokin hormoonituotanto tehnyt tekoja, ja tuonut sen onnellisuuden vain esiin. Onhan se piileskellyt hieman taka-alalla jo muutaman viikon.
Kuitenkin aika pienet asiat saavat aikaan noita onnellisuuden ajatuksia. Minulla ainakin. Rauhallinen ja kirkas hetki luonnossa, onnistunut työ, mukavan ihmisen hymy kadulla, ja maailma alkaa olla paljon siedettävämpi paikka saman tien.

Myöskin monet ajatukset saavat aikaan erilaisia tunnetiloja. Neuvo karttaa synkeitä mietteitä onkin ihan kohdallaan. Olen kokeillut sitä käytännössä omassa elämässäni. Jos aamulla on ensimmäisenä ajatulsena "hiton huono päivä", niin kyllä sitä huonoutta sitten kestääkin koko ajan. Kaikki tuntuu menevän väärään suuntaan.
Miten voikaan ajatus kuljettaa, minua ainakin, joten koetankin varoa niitä väärällä jalalla nousuja. Päivä on mukavampi elää, jos edes mieli pysyy puolet ajasta hymyn puolella. Monesti se pelastaakin mielipahalta, kun vain muistaa asennoitua myönteisesti. Vaikka pakolla.

Vaikutta muuten myöskin niihin kanssaihmisiin. Kun itse on ottanut iloisen ilmeen, niin eivät ne muutkaan kehtaa olla ryppyisellä naamalla. Hymy riisuu aseista vähän kiukkuisemmankin ihmisen, kunhan hymy tulee ihan luonnolisesti ja ilon pohjalta.

Hoen itselleni,

OLEN ONNELLINEN, ja toistan sitä silloin tällöin päivän mittaan. Ja kas, mieleni muistaa olla paljon tyytyväisempi. Hassu juttu tuo edellinen. Olen sen lukenut jostakin, ja mieleeni jäi!
Kuitenkin vasta kokeiltuani huomasin, miten mieltä voi hieman ohjata ajatuksen voimalla. Jos ajattelee ikäviä asioita, ja muistaa pettymyksiään, ei ole mahdollista muuttaa mitään paremmaksi. Todellakin mielen tiet ovat oman itsen ilmaisemista myönteisessä mielessä. Ajatukset rakentavat mielentilan, mielentila näkyy kasvoista, ja ihmiset vastaavat näkemäänsä. Kukaan ei halua saada onnetonta kiukkunaamaa viereensä, työpaikalle,harrastuksiin, asuinkumppaniksi,jne...

Yritän siis saada elämääni onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä, olemalla itse onnellisen ja tyytyväisen oloinen. Toistaiseksi huomioin asian vain osan aikaa, mutta huomaan jo nyt löytäväni iloisempia tuttuja ympäriltäni. Johtuneeko siitä, etten enää valita kaikesta :D