5/28/2012

Havupuiden taimia




HAVUJA JA KUKKIVIA PENSAITA.




Kunnolliset ja kookkaat havut ovat olleet itselläni paras sijoitus. Heti näyttäviä, ja selviytyvät todellakin hyvin.
http://www.khpuutarhakeskus.fi/ Täältä olen löytänyt kunnolliset ja hyvälaatuiset havukasvit. Hinta/laatusuhde loistava.

Kuten kevään -12 etusivun ilmoitus näyttää.

Listalla on monia ihania kestokasveja, ja juuri havuista on useampia kokoja.
Havujen kanssa on sitten istutuksen jälkeen oltava tarkkana. Piikeistä ei näe, onko kasvi kuiva. Kastelu on siis toimitettava, vaikka vihreys onkin ihan ok. Seuraavana vuonna, ilman kasvin hyvää akukastelua, on pihallasi vain raakku. Kookkaan taimen menetys on aina ikävä asia.

Itse olen laittanut istutuskuopan pohjaan asti yltävän, noin 5cm halkaisijaltaan olevan putken jokaiseen istutettuun havuun. Niihin kaadan veden, ja se menee varmasti juuri oikeaan paikkaan, eli juurille.
Timanttituijat ovat olleet jo useamman vuoden itselläni, ja ne kasvoivat niin korkeiksi, että leikkasin ne poikki. Olivat aika kamalan näköisiä ensimmäisen vuoden. Nyt sitten uusi kasvu on peittänyt leikkauskohdat ja kaikki näytää hienolta.
 Vuorimännyn Kultainen muunnos, hieman arempi, kuin se vihreä.
 Kääpiökoreanpihta, pieneenkin pihaan sopiva. Kuitenkin ne halvimmat ja pienet taimet ovat aina vuosia vaivaisen kokoisia, muista se. 
Mielestäni kannattaa sijoittaa vuosittain vaikkapa kahteen suurempaan havuun enemmän rahaa, ja saada heti pihalle ilmettä. Kunnollisen suunnitelman puitteissa, lisääminen vuosittain parilla kookkaalla havulla, tuo pihan nopeimmin loistavan puutarhamaiseksi.
 Havujen viereen olen istuttanut kevään ilahduttajaksi tämän koristeomanapensaan. Se tuo jotenkin valoa koko alueeseen. Kannattaa muuten istuttaa hieman etäämmälle havuista, tämä kasvaa nimittäin enemmän leveys-suunnassa.  Ja se kasteluputki oli sitten tämänkin puun istutuksessa "mukana". Neuvona, sillä olen itse istuttanut tämän liian lähelle alkuaan.....
kullannuppuTämän gentinatsalea, Kullannuppu, on sitten Lempäälästä. http://www.haikalanpuutarha.fi/pensaat.html Joten sieltäkin voi katsella yhdistämiskelpoisia juttuja havujen lisäksi.

5/19/2012

Sipulikukkia, maankaatopaikalta


KUKKALOISTOA......


Sipulikukkien vanhoja ja kestäviä kappaleita löytyy muuten näin keväällä maankaatopaikoilta.
Sellaisilta, johon on ajettu kotipuutarhojen pihamullat uudisrakentamisen tieltä. Uskomattomia värikirjoja ja kokoja olen sieltä omaan pihaani saanut. Ainoa haittapuoli on, ne ovat aika syvällä, monesti. Siinä saa olla  mukana kunnollinen kuokka, saadakseen sieltä kokonaisen sipulin. Sipulien koko on sitten aina yllätys. Yleensä suurensuuria, mutta joskus pienikin tekee komean kukan. Etsiskelenkin ne esille kukkimisaikaan, ja kaivan ylös kukinnan loputtua. Siten ne on helpompi löytää,

Torvinarsissien valikoima on myöskin karttunut samasta paikasta, sekä kivikkokasvit.
Lupiinit ovat sitten niitä kukkia, joita toiset vihaavat, toiset rakastavat. Niitä maankaatopaikalla on useampia värejä, ja samoin kurttulehtiruusuja. Kurttulehtiruusut eivät ole oikeastaan mieleeni, sillä niiden voimakas leviäminen juurivesoilla on hankalaa. Vaativat jonkinlaisen juuriesteen ympärilleen kasvimaassa. Esim vanha, hieman korkeampi muovisaavi, ilman pohjaa, pitää ne kurissa ja omassa paikassaan.
Olen upottanut saavin reunojaan myöten maahan, ja ruusun sen sisälle kasvamaan. Juhannusruusunikin karkailee joka suuntaan, se vanhanaikainen ja kerrottu. En ajatellut sen versovan mihinkään, kun sanoivat puutarhalla sen olevan hankala kasvattaa, ja taimia ei ole muka tarpeeksi saatavilla.
Omalla tontillani riittäisi kyllä muillekin jakaa....

Espanjankoirat. CLIO!

Pikkuinen Clio kaipaa kotia. Loukkaantuneena kadulta löydetty, vaan nyt kunnossa.


http://www.espanjankoirat.com/ sivustolla on useitakin kuvia pikkuisesta. Kuinka tätä karvaturria voisi vastustaa, se on ystävällinen, leikkisä ja kiltti.
Monia pikkuisia koiria on nyt tullut sivustoille, niitä kaiketi hylätään huonon rahatilanteen vuoksi yhtenään.

Myöskin täältä voi katsella rakasta turria itselleen, http://auringonkoirat.com/, Ja toivomuksiakin voi esittää koiran koosta, iästä, sukupuolesta, ym. Koska näillä paikoilla on yhteyksiä ympäri Espanjaa, voi olla mahdollista löytää heidän kauttaan lähes millainen koira vain.
Nyt siis katselemaan kuvastoa....