1/25/2013

Kevään odotusta

Kevään odotuksen alku on siis tullut. Freesiat on uudelleenistutettu purkkeihin, ja ne odottelevat autotallin viileässä.
Nostan ne maaliskuussa hieman lämpimämpään, noin 15 asteeseen, ja kastelen ne silloin. Sitten vain odottelen ensimmäisten lehdenkärkien esiintuloa. Eivät ne ole kovinkaan joutuisia, mutta näin menetellen niiden pitäisi kukkia toukokuun puolella. Ulos ne pääsevät päivisin, mikäli lämpöä on riittävästi, muuten niiden paikka on terassin valoisassa osassa.

Nämä freesiat ovat olleet minulla jo useamman vuoden, ja nyt sitten kaivoin ne esiin ruukun mullasta. Sipulit olivat lisääntyneet aika lailla, joten toinen ruukku oli tarpeen, ja silti ne istutin aika tiheään. Tätä menoa olen kohta kunnollinen kukkaviljelijä, jos moinen lisäsipulien määrä ilmaantuu joka toinen vuosi ruukkuihin.