3/17/2014

Lammikko/puronen puutarhaan.

Metsäpuutarhaan lammikon teko ei ole ihan yksinkertaista. Suomen maaperä tuntuu olevan pelkkää pikkukiveä, ja vähän suurempaakin lohkaretta.
Käsikaivuu on kyllä pitänyt kunnon korkealla ilman kuntosaliakin. Kasvejä olen katsellut netistä ja vähän puutarhaltakin.  Iiris sibirica on ainakin yksi varma valinta.



Tässä on sitten sen kaivuun tuotos. Alkutekijöissään. Jatkoa tulee varmastikin pikkuhiljaa, ja suunnittelu on aivan ihanaa puuhaa. 

Näitäkin ajattelin myös, ja erilaisia ruohoja. Kun ruohot ovat mielestäni siitä mukavia, etteivät varistele lehtiä altaaseen, ja näin allaskin pysyy puhtaanpana.  Tarkoitus on kokeilla uppupumppua veden kierrätykseen ylös, sillä mitään suihkulähteitä ei metsäpuutarhan allas kaipaa. Haluan sen olevan luonnollinnen , niin paljon kuin vain on mahdollista. Siksipä "yläallas" tuleekin suoaltaaksi, eli samalreunustaiseksi. Erilaiset rahkasammalet ja muut sensellaiset olisi tarkoitus laittaa sinne.


** Kevät keikkuen tulevi***

Kevät keikkuu, siis! Juuri kun olin aikeissa aloittaa puutarhan rapsutuksen, antoi kevätsää heti lopetusuhkauksen. Lunta tuli, onneksi sentään vain muutaman sentin, ja pakkastakin aamulla ihan 10 astetta.

Kuitenkin tuntuu, ettei kevät enää taaksepäin ole menossa, vaikka hieman takkiaan kääntääkin meille puutarhaintoisille.
Taimet sentään ovat sisällä hienossä kasvussa, mutta niihinkin ehtii tätä menoa tulla jo kirvapopulaatio. Turvautuminen mäntysuopaan on siis edessä. 10 litraa vettä ja 2 dl mäntysuopaa, siinä sitten huljautan sen viheriän osan kasvista, ja suihkin mullankin. Eiköpähän ole loppu mokomien imijöiden elo.


Vaikka ei vielä kukikkaan, niin ovat sentään ne silmut jo mukavasti pulleita. Lintuset laulelevat ja uusia pönttöjäkin on laitettu ihan 5 kappaletta.

Nyt sitten sihtailen keittiön ikkunasta, millaisia vieraita niihin tulee, ja kelpaavatkos ne vihreiksi maalatut asumukset paremmin, kuin puunväriset, tai kaarnan peittämät.  Tässä tulee samalla testattua lintujen tämänhetkinen tyylisuuntakin. Jos vaikka muuttuu , kuten meillä ihmisillä, joka vuosi.