Kevättä rinnassa/ vaiko onnentunetta muuten vain

Auringon valon ilmestyminen antoi jotenkin tunteen kevään lähestymisestä. Vai olisiko jokin hormoonituotanto tehnyt tekoja, ja tuonut sen onnellisuuden vain esiin. Onhan se piileskellyt hieman taka-alalla jo muutaman viikon.
Kuitenkin aika pienet asiat saavat aikaan noita onnellisuuden ajatuksia. Minulla ainakin. Rauhallinen ja kirkas hetki luonnossa, onnistunut työ, mukavan ihmisen hymy kadulla, ja maailma alkaa olla paljon siedettävämpi paikka saman tien.

Myöskin monet ajatukset saavat aikaan erilaisia tunnetiloja. Neuvo karttaa synkeitä mietteitä onkin ihan kohdallaan. Olen kokeillut sitä käytännössä omassa elämässäni. Jos aamulla on ensimmäisenä ajatulsena "hiton huono päivä", niin kyllä sitä huonoutta sitten kestääkin koko ajan. Kaikki tuntuu menevän väärään suuntaan.
Miten voikaan ajatus kuljettaa, minua ainakin, joten koetankin varoa niitä väärällä jalalla nousuja. Päivä on mukavampi elää, jos edes mieli pysyy puolet ajasta hymyn puolella. Monesti se pelastaakin mielipahalta, kun vain muistaa asennoitua myönteisesti. Vaikka pakolla.

Vaikutta muuten myöskin niihin kanssaihmisiin. Kun itse on ottanut iloisen ilmeen, niin eivät ne muutkaan kehtaa olla ryppyisellä naamalla. Hymy riisuu aseista vähän kiukkuisemmankin ihmisen, kunhan hymy tulee ihan luonnolisesti ja ilon pohjalta.

Hoen itselleni,

OLEN ONNELLINEN, ja toistan sitä silloin tällöin päivän mittaan. Ja kas, mieleni muistaa olla paljon tyytyväisempi. Hassu juttu tuo edellinen. Olen sen lukenut jostakin, ja mieleeni jäi!
Kuitenkin vasta kokeiltuani huomasin, miten mieltä voi hieman ohjata ajatuksen voimalla. Jos ajattelee ikäviä asioita, ja muistaa pettymyksiään, ei ole mahdollista muuttaa mitään paremmaksi. Todellakin mielen tiet ovat oman itsen ilmaisemista myönteisessä mielessä. Ajatukset rakentavat mielentilan, mielentila näkyy kasvoista, ja ihmiset vastaavat näkemäänsä. Kukaan ei halua saada onnetonta kiukkunaamaa viereensä, työpaikalle,harrastuksiin, asuinkumppaniksi,jne...

Yritän siis saada elämääni onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä, olemalla itse onnellisen ja tyytyväisen oloinen. Toistaiseksi huomioin asian vain osan aikaa, mutta huomaan jo nyt löytäväni iloisempia tuttuja ympäriltäni. Johtuneeko siitä, etten enää valita kaikesta :D

-- Perhejouluja, vai ei.

Niin, perheetömien ja muuten vaan yksineläjien, aikuisperheiden, sekä ikäihmisten joulurauhaan on aina kuulunut lähimmäisten vierailu joulunaikaan. Jos ei taas lähimmäisiä ole, ei voi muuta kuin kertoilla, kuinka mielellään viettää jouluansa ihan yksin.

Muistellen niitä monia menneitä jouluja??? Siis onko asia tosiaan niin??
Pakkopullaahan ei joulunvietto yhdessä saa missään tapauksessa olla, kuitenkin suurin osa kaipaa edes jonkinlaista tunnelmaa, vaikka ei sitä hevin myönnäkkään.
Suomalaisten kasvaminen siihen "kyllä minä tulen yksinkin toimeen", menttaliteettiin, tuo tosiasiassa monia masentuneita ja yksinäisiä olentoja maahamme. Ei osata enää kertoa tunteista, pitämisestä, kaipauksesta, ystäväntarpeesta,ta yleensäkään omista tuntemuksista.

Olipa sitten alakuloa, tai työttömyyttä, perhevaikeuksia,tai pahoinpitelyä,iloa tai surua, suomalaisten suut ovat sinetöidyt. Tämän voin ihan omasta kokemuksestani todistaa.
Kun itse kerroin aikanaan avoimesti perheväkivallasta työssäni, olin järkyttyneen hämmästynyt, kuinka moni asiakkaani oli kotona saanut kokea väkivaltaa puolison tai lasten taholta.
Yksinäisyys kulminoituu sanattomuuteen, eristäytyneisyyteen, ja saa aikaiseksi outoja muotoja ilmetessään. Kuten kehumiset niistä onnellisista, yksin vietetyistä jouluista. Tai siitä, kuinka ystävät ovat rasittavia, joten en kaipaa heitä, asenteesta.

Minne on kadonnut meidän rakastava, onnellinen minämme? Kuka sen on kahlinnut kylmäkiskoisuuden alle. Suomalaisten KYLMÄKISKOISUUS on varmasti opittua, sillä lapset ovat luonnostaan elämään myönteisesti suhtautuvia, onnellisia eläjiä.

Voisimmeko tänä jouluna ajatella sillä lapsenmielellämme, tuoda iloa läheisellemme, yllättämällä hänet, vaikkapa koristellulla kuusenoksalla. Ei sen antamisen pidä olla pääasia, vaan sen tunteen, jonka voit lahjoittaa toiselle pienelläkin lahjalla.

Kuusenoksahan ei paljon maksa, tai käypä siihen tarkoitukseen risukin, muutama käpy rautalangalla kiinni, pari joulunpunaista rusettia. Sitten vaan ripustuslanka, ja esimerkiksi ovikoriste on valmis, tuomaan sitä joulun tunnelmaa mieliin, sekä talon oveenkin.