5/22/2011

Kalansilmä-lisäke, kuvausta pikkurahalla laaja-alaisesti.

Kalansilmäobjektiivin huikea hinta, verrattuna sen käyttöön, on saanut minut aiemmin luopumaan ostoaikeista.



Nyt kuitenkin Huuto-Netin kautta ostin kokeeksi Haman kalansilmälisäkkeen. Koska hintaa tuli 25€, en siis ajatellut hurjasti häviäväni, jos sieltä sitten tulisikin susi.
Yllättäen lisäke tekee ihan siistiä jälkeä, 35mm lasin nokalla se estää vastavalosuojan käytön, mutta voihan sitä varjostella sitten vaikka kädellä. Kierteenä siinä on välirenkaalla 52mm.


Maailma siis pyöristyy ja tuntuu olevan koko alueelta kohtuullisen terävä, aukkona f8. Kuvia on pienennetty, joten taso on tietenkin sen mukainen, mutta saa näistä sentään jonkunlaisen käsityksen kyseisestä lisäkkeestä.
Kuvat ovat oikeastaa omalaatuisella tavalla kiehtovia, koska niiden pyöristymisen vuoksi tulee kiinnittäneeksi eniten huomiota keskiosaan. Niimpä niillä on helppo korostaa jotain tiettyä asiaa.
Kuvat kuitenkin näköjään pitää ottaa melkein lähimmässä kohteessa kiinni, kuten vene, tai tuomenkukat.
Metrin vetäytyminen taaksepäin viekin sen lähelle tarkoitetun kohteen lähes puolimatkaan.

Kivoja kokeiluja on mukava tehdä, kun hintakaan ei päätä huimannut. Käyttöä tulee varmasti sen 25€ edestä, senverran hauskoja nuo "pallokuvat" ovat..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Poikkea jättämässä viestisi täällä!